Reunamerkintöjä

    Näyttelijät puhuvat metodinäyttelemisestä, jossa hyödynnetään omia tunteita ja muistoja roolissa.   Kirjoittajakin voi työstää  synkkiä ja väkivaltaisia puoliaan (joita meillä kaikilla on kunniallisen ulkokuoren alla) ja siten haalia rakennusaineksia  pahiksensa ajatuksia ja käytöstä varten. Taustatyötä varten ei siis tarvitse tehdä kuutamokeikkaa sivutoimisena rikollisena, vaan riittää kun reflektoi oman kokemuksen herättämiä tunteita ja liikemuistoja . Kun pitkässä kassajonossa etumaisen asiakkaan omenien punnitus oli jäänyt tekemättä ja kassa häipyi ”ikuisiksi ajoiksi” hedelmäosastolle, kiireisen kirjoittaja-jonottajan mielessä kiehui. Sen tunteen avulla voi pujahtaa pahiksen nahkoihin. Mitä pimeitä fantasioita ja kolkkoja tunteita kävi mielessä vuoroaan odotellessa? Missä kehonosassa tunteet tuntuivat, miten ne näkyivät ulospäin muille ihmisille ja jos eivät, miten se tapahtui? Nämä tunteet, kehonkielen ja teot voi siirtää sanoiksi ja toiminnaksi tekstiin. (Omenien punni

    Kirjoittaja asettuu tietokoneensa äärelle, sormet laskeutuvat näppäimistölle, edessä hohtaa valkoinen ruutu. Kammo iskee, päähän humahtaa tyhjyys, mielessä välkkyneet briljantit lauseet juoksevat pimeään. Sanaakaan ei tule ulos. Voi kirjoittajaparan kärsimystä, taiteilijan tuskaa, luovan ihmisen ahdinkoa!   Höpö-höpö.   Valkoisen paperin kammo on osa kirjailijuuden mystifiointia. Norman Mailerin mukaan se on egon aikaansaannosta. ” Writer’s block is only a failure of the ego.” Se on tapa romantisoida kirjoittamista ja pönkittää egoa K irjailijana. Ego on hauras ja pelkää mokaamista yli kaiken. Kun alamme kirjoittaa, takaraivossa saattaa vilahtaa ajatus, että jokainen sanamme ja lauseemme on ikuinen ja kaikkien luettavissa. Ne ovat kannanotto. Ne paljastavat jotain meistä itsestämme. Ne merkitsevät erottautumista massasta. Pitäisi siis sanoa jotain fiksua ja inspiroivaa. Olisiko sittenkin parempi olla vaatimaton, olla kurkoittamatta pitkälle – ja olla kirjoittamatta?

    Teema tarkoittaa kirjan sanomaa tai motiivia, sitä miksi se on kirjoitettu. Kaikki – jokainen sana, lauserytmi, kielikuvat, vertaukset, juonikuvio, hahmojen sidokset, lukujen pituus, tekstin tyyli, huumori, kaikki – on alisteista tematiikalle. Tekstin jokainen seikka on tarkkaan harkittu tukemaan teemaa, vihjaamaan siihen. Teema sitoo kaiken yhteen. Tematiikan puute näkyy tavallisesti lauseiden ja koko tarinan hoippuvana rakenteena sekä siinä, että sanavalinnat ja kielikuvat vaikuttavat ensimmäisinä mieleen putkahtaneilta, kliseisiltä tai väkisin kauniiksi runnotuilta.   Teema ja aihe ovat eri asia. Aihe on pintataso eli juonen tapahtumat. Teema tarkoittaa syvätasoa eli mitä tämän tarinan avulla halutaan elämästä sanoa. Taru sormusten herrasta -fantasiaromaani käsittelee valtaa ja vallan väärinkäyttöä ja myös rakkauden, riippuvuuden ja omistamisen teemoja.   Yksi tapa kuvata tematiikkaa sisältyy kirjoitusohjeeseen Tšehovin ase : Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä r