Reunamerkintöjä

    Kirjassani LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle oli alun perin luku kirja- ja kustannusalan termeistä, joka jäi pois viimeisestä versiosta. Yleisön pyynnöstä tässä niitä termejä on alkaen aakkosellisesti editoinnista ja päättyen täyskustanteeseen.     EDITOINTI Editointi, muokkaus, hiominen, työstäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kirjoittaja tarkistaa lauserakenteita, vaihtaa hankalia lauseenvastikkeita sivulauseisiin, poistaa turhia sana- ja asiatoistoja, korjaa persoonapronominien viittaussuhteita, nitistää tilkesanoja, parantaa kuvausta, asettaa repliikkimerkinnät ja johtolauseet oikein ja niin edelleen.     Hän pyrkii myös korjaamaan tekstin rakennetta, jännitettä, dialogin sujuvuutta, tapahtumien loogisuutta ja hahmojen uskottavuutta. Hän tappaa kullannuppujaan oikealta ja vasemmalta ja ylipäätään koettaa luoda tekstistä ehjää luettavaa.    Ongelmana on, että kirjoittaja on yleensä omal...

      Erityisesti aloittelevan kirjoittajan on vaikea käsittää, milloin teksti on kypsä lähetettäväksi kustantamokierrokselle. Se tuntuu valmiilta, koska siinä kiteytyvät sen hetkiset kirjoittamistaidot. Hän ei tiedä, mitä kaikkea ei tiedä kirjoittamisesta. Kirjallisen ilmaisun kehittyminen vaatii aikaa ja petraantuu huomaamatta. Runsas kirjoittaminen ja palautteiden saaminen rakentavat pikkuhiljaa kompassin, joka kertoo, milloin teksti on hyvää, milloin ei. Kutsun tätä ilmiötä nalkuttamiseksi. Jokin sana, virke tai kappale nalkuttaa minulle niin kauan, kunnes muokkaan siitä kelpaavan. Opin luottamaan sisäiseen motivaatiovalmentajaani, tekstistä nousevaan onttoon tunteeseen, kun kirjoituskursseilla sain ”haukkuja” juuri niistä kohdista, joissa olin ohittanut nalkutuksen ajatellen että kyllä tämä kelpaa. Ei kelvannut.   Julkaisu kuitenkin polttaa näppejä, halu nähdä oma nimi kannessa on sietämätön ja sukulaiset odottavat käsi kirjakaupan ovenrivassa. (Paitsi ...

Kirjailija innostuneena uudesta blogistaan.  (Valokuva: Saana Rossi, joka ei osaa ottaa minusta vakavia kuvia.)   Kirja-ala on koventunut. Kustantamoiden kynnys on korottunut, julkaisuvaakakuppi kallistunut toiseen suuntaan. Kustantamot ovat perinteisesti olleet tasokkaan kirjallisuuden portinvartijoita, jotka ovat huolehtineet kansalliskielemme säilymisestä ja kehityksestä. Näinä aikoina niiden painopiste on yhä enemmän kallistunut siihen, että ne keskittyvät tuottamaan voittoa, joskus kaunokirjallisuuden  kustannuksella. Jotkut pienkustantamot julkaisevat ilahduttavan jääräpäisesti laatu edellä – niin kauan kun pysyvät pystyssä. Laatu on toki laatua, mutta tekstin myyvyys tuntuu vaikuttavan yhä enemmän. Jopa pitkän linjan ansiokkaat rivikirjailijat saavat nykyisin hylsyjä, kun taas julkkis vaikuttaa saavan teoksensa kirjakauppaan tekstin tasosta riippumatta. Kustantamon kassakoneen kilinä ratkaisee. Vastauksena kirja-alan koventumiseen omakustanteiden määrä on noussut...