ÄÄNIKIRJA TUO LISÄÄ LUKIJOITA, VÄHEMMÄN TULOJA
Hesarin kolumnissa 8.9.2024 Paperikirja on kuningas Esa Mäkinen, Hesarin kehitysjohtaja eli digimarkkinoija, ihmettelee, että kerrankin kun on runoilija, Eeva Kilpi, Hesarin etusivulla (Bookbeatin ilmaisluentamainoksessa kesällä), niin miksi siitä pitää ”suuttua”. Kolumnisti viittaa Sirpa Kähköseen, joka ”nosti metelin” huolestumalla ”runolliseen tyyliinsä” kirjailijoiden toimeentulon vaikeudesta ja siihen, että tämä vastalauseena veti kirjansa pois Bookbeatista. Minä puolestani ihmettelen – alentuvien sanavalintojen ohella – miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että kirjailija haluaa työstään säällisen rahan aivan kuten kolumnin kirjoittajakin omasta työstään. Miksi hän olettaa kirjailijoiden tekevän työtään, tuottavan hänellekin luettavaa, melkein ilmaiseksi.
(En nyt edes puutu siihen ristiriitaan, että kolumnististakin vaikuttaa olevan ihme, että runoilija – ehkä ylipäätään kirjallisuus – on päässyt lehden etusivulle (eli käänteisenä tulkintana: tätä voisi olla enemmän) ja samalla hän kuitenkin maalaa kirjailijoista kuvaa penseinä tyyppeinä, jotka eivät kerta kaikkiaan osaa kehittyä maailman mukana, joten onhan niitä ihan mahdoton laittaa näkyville. Kana vai muna? -dilemma, sanoisin.)
Jutussa siteerataan Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytösen kannanottoa lukuaikapalveluihin. Hytönen rinnastaa kirjailijan mm. Woltin kaltaisten alustatalousfirmojen kuljettajiin. Niihin alkutuottajiin, joita ilman bisnes ei pyörisi. Lainaus ei kuitenkaan saa kolumnistia laajentamaan ajatteluaan, vaan hän ohittaa sen ja jatkaa aloittamallaan polulla väittäen kirjailijoiden pitävän paperilta lukemista ainoana oikeana tapana lukea. ”Kaikki tavat lukea ovat yhtä oikeita”, hän opastaa ymmärtämättömiä kirjailijoita. Hyvää päivää, kirvesvartta! Hytönen, Kähkönen ja monet kirjailijat puhuvat ansiotuloista, eivät kirjan ”oikeasta” muodosta. Aivan kuten Wolt-kuskitkaan eivät taatusti väittele, onko laukussa kuljetettava pizza ehtoisampi ruoka kuin kiinalainen kiusaus.
Kirjailijat kirjoittavat kirjojaan lukijoille, lukevatpa nämä teoksen missä muodossa tahansa. Emme ole Impivaarassa, peräkammarin homeisessa takanurkassa veisaamassa hoosiannaa painetulle kirjalle. Sen sijaan olemme laskeneiden ansiotulojemme lisäksi vakavasti huolestuneita lukutaidon heikkenemisestä, myös medialukutaidon, jota tarvitaan esimerkiksi Mäkisen kolumnin lukemiseen. Kyse ei siis ole kirjailijoiden paperikirjan ylistämisestä ja ”oikeasta” lukutavasta, kuten kolumni antaa ymmärtää. Tiedämme jo kokemuksesta, että äänikirjan ansaintalogiikka on syvältä. Niiden vuoksi kirjailijan tulot ovat laskeneet jopa 80%, vaikka teoksen eteen tehty työ on tismalleen sama kuin painetussa kirjassa. Kukapa haluaisi halpuuttaa omaa työtään. Toisten työtä taas... Ilmeisesti se käy päinsä.
Kolumnin mukaan painettu kirja ei kilpaile digiversion kanssa, vaan Netflixin ja Spotifyn kanssa. Oikein – ja ei kuitenkaan. Bisneksen eli kustantamojen näkökulmasta vertaus osuu oikeaan, yksittäisen kirjailijan tulonmuodostuksen kannalta ei. Kirjailijaa ei juuri näe kilpailemassa paikastaan Netflixissä tai Spotifyssä. Ne eivät ole se alusta, jossa hän koettaa saada työstään palkkiota. Hänelle ongelma on painetusta ja digi-kirjasta saadun tulon kuilu. Mäkinen ei kuitenkaan pyri haastamaan rahahanoista määrääviä kustantamoja tai lukuaikapalveluja, vaan kirjailijoita. Joskus viisaus taistelusi valinnasta johtaa valta-asemassa heikompaan, helpompaan vaihtoehtoon.
Kolumnisti myös toteaa lopussa, että koska Kähkösen äänikirjaa ei ole saatavilla, lukijat ”ottavat kuunteluun toisen, paremmin heitä ymmärtävän kirjailijan”. Laittomasti sanottu. Melkeinpä kirjaimellisesti. Kun kyse ei ole edelleenkään tästä. Kirjailija rakastaa lukijoitaan, äänikirjojen ansaintalogiikka ei rakasta kirjailijaa. Tässä ratakiskoväännös koko jutusta.
On ehdotettu – ei toki tässä kolumnissa, jossa poljetaan alusta loppuun silmälaput ohimoilta tököttäen ja kaventaen näkökannan digikirjojen maailmanvalloitukseen ja sitä vastustavien kirjailijoiden stereotypioimiseen vanhoillisina jäärinä – että äänikirja ilmestyisi vasta puoli vuotta painetun jälkeen. Niin kauan kun ääni- ja e-kirjoista ei saa kuin kolikoita taskun pohjalle, tämä on hyvä ehdotus. Sitten vienosti toivomme, että äänikirjan lukijaa ei jatkossa käsitetä kirjan tekijäksi ja lohkaista kirjailijan jo pienestä korvauksesta osaa ”toiselle tekijälle”. Sanasto, joka maksaa kirjailijoille lainauskorvauksia menetetystä tulosta, on linjannut, että tänä vuonna vastoin hallituksen asiantuntijoista piittaamatonta päätöstä se ei tee niin, vaan kirjailija saa hänelle kuuluvan lainauskorvauksen kokonaisuudessaan. Mitä ensi vuonna… riippuu resursseista, joita nykyhallituksemme auliisti jakaa aivan muualle. Ja kun toivomassa ollaan, niin kolmas toivomukseni on, että kirjan alvin korotus 14 %:iin perutaan. Tällä menolla verottaja saa kirjasta enemmän kuin itse kirjailija: 4,05 euroa vs. 3,60 euroa. Lukija maksaa korotuksen – jos enää voi laittaa rahaa painettuihin kirjoihin. Hallituksen sanat lukutaidon edistämiseksi kuulostavat... no, sanoilta.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia lukijoita. Teille me kirjailijat kirjoitamme! Tämä ongelmavyyhti ole lainkaan teidän vastuullanne tai tekosianne. Poteroita välillemme tuntuvat kaivavan aivan jotkut muut. Digikirjat ovat tuoneet lisää lukijoita. Torille! Iloitsemme teistä jokaisesta, lukijamussukat! Iso hali!
(Kuva: Jakub Zasada. Vastannee mielialaani kolumnia lukiessani.)
Kommentit
Lähetä kommentti