Tekstit

TEMATIIKAN TAJU

Kuva
    Teema tarkoittaa kirjan sanomaa tai motiivia, sitä miksi se on kirjoitettu. Kaikki – jokainen sana, lauserytmi, kielikuvat, vertaukset, juonikuvio, hahmojen sidokset, lukujen pituus, tekstin tyyli, huumori, kaikki – on alisteista tematiikalle. Tekstin jokainen seikka on tarkkaan harkittu tukemaan teemaa, vihjaamaan siihen. Teema sitoo kaiken yhteen. Tematiikan puute näkyy tavallisesti lauseiden ja koko tarinan hoippuvana rakenteena sekä siinä, että sanavalinnat ja kielikuvat vaikuttavat olevan ensimmäisinä mieleen putkahtaneita, kliseisiä tai väkisin kauniiksi runnottuja.   Teema ja aihe ovat eri asia. Aihe on pintataso eli juonen tapahtumat. Teema tarkoittaa syvätasoa eli mitä tämän tarinan avulla halutaan elämästä sanoa. Taru sormusten herrasta -fantasiaromaani käsittelee valtaa ja vallan väärinkäyttöä ja myös rakkauden, riippuvuuden ja omistamisen teemoja.   Yksi tapa kuvata tematiikkaa sisältyy kirjoitusohjeeseen Tšehovin ase : Jos ensimmäisessä näytöksessä seinäll

MIKSI KIRJOITTAA?

Kuva
Omasta puolestani vastaan, että haluan vaikuttaa , mutta kun ottaa huomioon tuotantoni – novellit jotka eivät myy, koska ne ovat novelleja, ja korona-ajan tukahduttama, lähisuhdeväkivallasta kertova psykologinen jännäri – niin heikolta syyltä vaikuttaminen tuntuu. Kirjoitan kuitenkin toiveikkaana teemoista, joista mielestäni olisi syytä puhua enemmän. Kuten vallan väärinkäytöstä ihmissuhteissa, vanhuksiin liitetyistä stereotypioista ja asenteista, ilmastonmuutoksesta, luonnonsuojelusta, koirien ylijalostuksesta, ulkonäkökeskeisyydestä, ylikulutuksesta, lasten asemasta yhteiskunnassa, ja niin edelleen. Kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta puhuminen kuuluu samaan sarjaan.   Raha ei voi olla kirjoitusmotiivini, koska varakkuutta kertyisi todennäköisemmin, jos olisin kouluttautunut hammaslääkäriksi tai apteekkariksi. Tai jatkanut päivätöitäni. Keskivertokirjailija ansaitsee noin 1700 euroa vuodessa . En ole kuullut kenestäkään, joka kirjoittaisi tuon summan vuoksi. Itseltään voi kys

VUODEN PARAS KIRJAKO?

Kuva
  Wannabe-kirjailijahuumassani suunnittelin aikoinani kirjoittavani Suuren Suomalaisen Romaanin. Aikalaisromaanin, joka heijastaisi kansakunnan sielua ja jota siteerattaisiin ja luettaisiin vielä jälkipolvia myöhemmin. Jonka Finlandia-palkinto kietoisi laatukirjallisuuden tähtiviittaan. (Ego on ihmeellinen asia. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tällä kertaa.) Tuolloin luulin Finlandian merkitsevän kotimaisen kaunokirjallisuuden korkeinta kaanonia. Myöhemmin aloin selvemmin kuulla sen markkinointikoneiston hyrinän ja kassakoneen kilinän.   Kustantamo osallistuu valitsemillaan julkaisuilla Finlandia-kisaan maksamalla 150 euroa per nimike. Kisaan yleensä ilmoitetaan parisensataa teosta. Pääsymaksu tai se, että jokaista kirjaa tulee lähettää neljä kappaletta, ei vielä karsine kustantamoja. Sen sijaan se karsii, että jokaisen kustantamon on koosta riippumatta sitouduttava lopullisten ehdokkaiden mittavaan mainostamiseen. Pienkustantamot ja marginaalisen kirjallisuuden julkaisijat eiv

KIRJAN DNA NÄKYY JO ALKULAUSEESSA

Kuva
  Sanotaan, että kirjan alku myy kirjan ja sen loppu myy seuraavan kirjan. Kirjan DNAn tulee sisältyä jo ensimmäiseen virkkeeseen ja kappaleeseen. Ne määrittelevät teoksen tyylin ja tunnelman, tuovat julki kerrontatehtävän ja hahmottavat tematiikkaa. Ne monesti esittelevät päähenkilön, kertovat jotain tapahtumapaikasta ja -ajasta ja vihjaavat juonenkulusta. Aloituksen pitää herättää lukijassa uteliaisuutta, kysymyksiä ja halun jatkaa lukemista. Sen tulee antaa ymmärtää, että tästä versoaa jotain aivan uutta. Lattea alku karkottaa lukijan. Latteus ei viittaa tekstin rauhalliseen tunnelmaan tai sen hidasrytmisyyteen. Dekkarin iskevä aloituskin voi olla tylsä.   Elena Ferrante teoksessaan Frantumaglia. A Writer’s Journey sanoo pyrkivänsä heti alusta lähtien tyyliin, joka on tyyni mutta sisältää odottamattomia säröjä. Ensimmäisen virkkeen tulee olla kattava: se on asiallisen kylmä mutta samanaikaisesti se paljastaa sietämätöntä kuumuutta. Näin lukijat tietävät heti, minkä kanssa ovat te

ENGLANNIN KIELELLÄ MAAILMALLE?

Kuva
  Kirjoja luetaan paljon englanniksi. Pitäisikö meidän siis kirjoittaa enemmän englanniksi? Maailmanlaajuiset markkinat odottavat kirjailijaa väkiluvultaan vähäisen kotimaamme sijaan.   Lukijat ovat kuitenkin eri asia kuin kirjoittajat. Lukijan vieraan kielen taidolta vaaditaan vähemmän kuin kirjailijan kielitaidolta. Kirjailijan äidinkielenkin kun tulisi olla keskivertoa rikkaampi. Kielitaito on enemmän kuin kielellä pärjäämistä.   Spefilehti Kosmoskynän päätoimittajana huomasin novelleja toimittaessani, että moni tieteiskirjoittaja todennäköisesti luki enemmän englanninkielistä kuin suomenkielistä tieteiskirjallisuutta. Tai ylipäätään suomenkielistä kirjallisuutta. Se näkyi teksteissä. (En nyt puutu – tämän enempää – siihen, että kirjoittajan on hyvä lukea kaikkiruokaisesti, ei vain omaa genreä. Oma ääni täsmentyy ja kirkastuu taustaa vasten.) Kustina toimittaessani käännöskirjoja törmäsin pari kertaa siihen, että äidinkieleltään suomenkielinen kääntäjä ei hallinnut kunn

MILLOIN KÄSIKIRJOITUS ON VALMIS?

Kuva
      Erityisesti aloittelevan kirjoittajan on vaikea käsittää, milloin teksti on kypsä lähetettäväksi kustantamokierrokselle. Se tuntuu valmiilta, koska siinä kiteytyvät sen hetkiset kirjoittamistaidot. Hän ei tiedä, mitä kaikkea ei tiedä kirjoittamisesta. Kirjallisen ilmaisun kehittyminen vaatii aikaa ja petraantuu huomaamatta. Runsas kirjoittaminen ja palautteiden saaminen rakentavat pikkuhiljaa kompassin, joka kertoo, milloin teksti on hyvää, milloin ei. Kutsun tätä ilmiötä nalkuttamiseksi. Jokin sana, virke tai kappale nalkuttaa minulle niin kauan, kunnes muokkaan siitä kelpaavan. Opin luottamaan sisäiseen motivaatiovalmentajaani, tekstistä nousevaan onttoon tunteeseen, kun kirjoituskursseilla sain ”haukkuja” juuri niistä kohdista, joissa olin ohittanut nalkutuksen ajatellen että kyllä tämä kelpaa. Ei kelvannut.   Julkaisu kuitenkin polttaa näppejä, halu nähdä oma nimi kannessa on sietämätön ja sukulaiset odottavat käsi kirjakaupan ovenrivassa. (Paitsi Aune-täti. Hän ei h

SADUT JA KIRJOITTAMINEN

Kuva
  Satujen avulla voi opetella kirjoittamista. Ne ovat usein tuttuja, lyhyitä ja helposti luettavia. Tosin samat ominaisuudet saattavat saada sivuuttamaan ne. Kuitenkin sadut ovat kasvatuksellisen tarkoituksensa vuoksi huolella harkittuja pienintä yksityiskohtaa myöten. Ne ovat huippuunsa treenattuja, lämminverisiä tarinoita.   Kirjassaan Blueprint Your Bestseller. Organize and Revise Any Manuscript with the Book Architecture Method  Stuart Horwitz ruotii H.C. Andersenin satua Ruma ankanpoikanen [1] . Sadun avulla hän näyttää, miten jännitettä ylläpidetään ja tarinan kaarta luodaan kerronnallisten elementtien avulla.   Ensin satu jaetaan kohtauksiin. Rumassa ankanpoikasessa on kuusi kohtausta. (Yleensä tekstin jokainen luku sisältää useita kohtauksia.) Sitten tutkitaan, mitä kerronnallisia elementtejä kussakin kohtauksessa on. Kerronnallisena elementtinä voi toimia henkilö, esine, lause, paikka tms., ja niitä toistetaan siten, että ne muuttuvat tarinan edetessä. Näin saadaan ker