Tekstit

TUNNETTA TEKSTIIN

Kuva
    Hyvä kirjoitus herättää lukijassa tuntemuksia – ei sitä tosiseikkaa että sataa, vaan sen kun vettä sataa päälle. E.L. Doctorow   Viisaus tavallisesti kiteytetään lakoniseksi lauseeksi, joka pintapuolin ja nopeasti tulkittuna vaikuttaa yksioikoiselta ja itsestään selvältä. Näin myös kirjoitusohjeet, kuten ”Kirjoita siitä, minkä tunnet”. Se käsitetään monesti kehotuksena kirjoittaa tuntemastaan aiheesta. Kirjoittaja harrastaa sulkapalloa, joten hän laittaa päähenkilönsä pelaamaan sitä. Pelin kuvaus on yksityiskohtaista ja asiantuntevaa, ja siitä on sujuva ja siksi kiva kirjoittaa. Välillä istutaan kahvilassa tai puistossa, koska ne ovat kirjoittajalle tuttuja. Ympäristön kuvaus tulee vaivattomasti. Jos sulkapallolla tai paikalla ei kuitenkaan ole temaattista roolia tarinassa, se on sivuntäytettä. Se saattaa olla jopa – toisen kiteytyksen mukaan – darling , tapettava kullannuppu. Peter Robinsonin kirjassa Kuiva kuuma kesä kirjailijahahmo kertoo tajunneensa, mitä tarkoittaa k

MUUKALAINEN SISÄLLÄNI – PAHIS TEKSTISSÄNI

Kuva
    Näyttelijät puhuvat metodinäyttelemisestä, jossa hyödynnetään omia tunteita ja muistoja roolissa.   Kirjoittajakin voi työstää  synkkiä ja väkivaltaisia puoliaan (joita meillä kaikilla on kunniallisen ulkokuoren alla) ja siten haalia rakennusaineksia  pahiksensa ajatuksia ja käytöstä varten. Taustatyötä varten ei siis tarvitse tehdä kuutamokeikkaa sivutoimisena rikollisena, vaan riittää kun reflektoi oman kokemuksen herättämiä tunteita ja liikemuistoja . Kun pitkässä kassajonossa etumaisen asiakkaan omenien punnitus on jäänyt tekemättä ja kassa häipyy ”ikuisiksi ajoiksi” hedelmäosastolle, kiireisen kirjoittaja-jonottajan mielessä kiehuu. Sen tunteen avulla voi pujahtaa pahiksen nahkoihin. Mitä pimeitä fantasioita ja kolkkoja tunteita käy mielessä vuoroaan odotellessa? Missä kehonosassa tunteet tuntuvat, miten ne näkyvät ulospäin muille ihmisille ja jos eivät, miten se tapahtuu? Nämä tunteet, kehonkielen ja teot voi siirtää sanoiksi ja toiminnaksi tekstiin. (Omenien punnituks

VALKOISEN PAPERIN KAMMO

Kuva
    Kirjoittaja asettuu tietokoneensa äärelle, sormet laskeutuvat näppäimistölle, edessä hohtaa valkoinen ruutu. Kammo iskee, päähän humahtaa tyhjyys, mielessä välkkyneet briljantit lauseet juoksevat pimeään. Sanaakaan ei tule ulos. Voi kirjoittajaparan kärsimystä, taiteilijan tuskaa, luovan ihmisen ahdinkoa!   Höpö-höpö.   Valkoisen paperin kammo on osa kirjailijuuden mystifiointia. Norman Mailerin mukaan se on egon aikaansaannosta. ” Writer’s block is only a failure of the ego.” Se on tapa romantisoida kirjoittamista ja pönkittää egoa K irjailijana. Ego on hauras ja pelkää mokaamista yli kaiken. Kun alamme kirjoittaa, takaraivossa saattaa vilahtaa ajatus, että jokainen sanamme ja lauseemme on ikuinen ja kaikkien luettavissa. Ne ovat kannanotto. Ne paljastavat jotain meistä itsestämme. Ne merkitsevät erottautumista massasta. Pitäisi siis sanoa jotain fiksua ja inspiroivaa. Olisiko sittenkin parempi olla vaatimaton, olla kurkoittamatta pitkälle – ja olla kirjoittamatta?

TEMATIIKAN TAJU

Kuva
    Teema tarkoittaa kirjan sanomaa tai motiivia, sitä miksi se on kirjoitettu. Kaikki – jokainen sana, lauserytmi, kielikuvat, vertaukset, juonikuvio, hahmojen sidokset, lukujen pituus, tekstin tyyli, huumori, kaikki – on alisteista tematiikalle. Tekstin jokainen seikka on tarkkaan harkittu tukemaan teemaa, vihjaamaan siihen. Teema sitoo kaiken yhteen. Tematiikan puute näkyy tavallisesti lauseiden ja koko tarinan hoippuvana rakenteena sekä siinä, että sanavalinnat ja kielikuvat vaikuttavat ensimmäisinä mieleen putkahtaneilta, kliseisiltä tai väkisin kauniiksi runnotuilta.   Teema ja aihe ovat eri asia. Aihe on pintataso eli juonen tapahtumat. Teema tarkoittaa syvätasoa eli mitä tämän tarinan avulla halutaan elämästä sanoa. Taru sormusten herrasta -fantasiaromaani käsittelee valtaa ja vallan väärinkäyttöä ja myös rakkauden, riippuvuuden ja omistamisen teemoja.   Yksi tapa kuvata tematiikkaa sisältyy kirjoitusohjeeseen Tšehovin ase : Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä r

MIKSI KIRJOITTAA?

Kuva
Omasta puolestani vastaan, että haluan vaikuttaa , mutta kun ottaa huomioon tuotantoni – novellit jotka eivät myy, koska ne ovat novelleja, ja korona-ajan tukahduttama, lähisuhdeväkivallasta kertova psykologinen jännäri – niin heikolta syyltä vaikuttaminen tuntuu. Kirjoitan kuitenkin toiveikkaana teemoista, joista mielestäni olisi syytä puhua enemmän. Kuten vallan väärinkäytöstä ihmissuhteissa, vanhuksiin liitetyistä stereotypioista ja asenteista, ilmastonmuutoksesta, luonnonsuojelusta, koirien ylijalostuksesta, ulkonäkökeskeisyydestä, ylikulutuksesta, lasten asemasta yhteiskunnassa, ja niin edelleen. Kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta puhuminen kuuluu samaan sarjaan.   Raha ei voi olla kirjoitusmotiivini, koska varakkuutta kertyisi todennäköisemmin, jos olisin kouluttautunut hammaslääkäriksi tai apteekkariksi. Tai jatkanut päivätöitäni. Keskivertokirjailija ansaitsee noin 1700 euroa vuodessa . En ole kuullut kenestäkään, joka kirjoittaisi tuon summan vuoksi. Itseltään voi kys

VUODEN PARAS KIRJAKO?

Kuva
  Wannabe-kirjailijahuumassani suunnittelin aikoinani kirjoittavani Suuren Suomalaisen Romaanin. Aikalaisromaanin, joka heijastaisi kansakunnan sielua ja jota siteerattaisiin ja luettaisiin vielä jälkipolvia myöhemmin. Jonka Finlandia-palkinto kietoisi laatukirjallisuuden tähtiviittaan. (Ego on ihmeellinen asia. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tällä kertaa.) Tuolloin luulin Finlandian merkitsevän kotimaisen kaunokirjallisuuden korkeinta kaanonia. Myöhemmin aloin selvemmin kuulla sen markkinointikoneiston hyrinän ja kassakoneen kilinän.   Kustantamo osallistuu valitsemillaan julkaisuilla Finlandia-kisaan maksamalla 150 euroa per nimike. Kisaan yleensä ilmoitetaan parisensataa teosta. Pääsymaksu tai se, että jokaista kirjaa tulee lähettää neljä kappaletta, ei vielä karsine kustantamoja. Sen sijaan se karsii, että jokaisen kustantamon on koosta riippumatta sitouduttava lopullisten ehdokkaiden mittavaan mainostamiseen. Pakko ei tietenkään ole, mutta olisihan se outoa, jos yhtä ehdo

KIRJAN DNA NÄKYY JO ALKULAUSEESSA

Kuva
  Sanotaan, että kirjan alku myy kirjan ja sen loppu myy seuraavan kirjan. Kirjan DNAn tulee sisältyä jo ensimmäiseen virkkeeseen ja kappaleeseen. Ne määrittelevät teoksen tyylin ja tunnelman, tuovat julki kerrontatehtävän ja hahmottavat tematiikkaa. Ne monesti esittelevät päähenkilön, kertovat jotain tapahtumapaikasta ja -ajasta ja vihjaavat juonenkulusta. Aloituksen pitää herättää lukijassa uteliaisuutta, kysymyksiä ja halun jatkaa lukemista. Sen tulee antaa ymmärtää, että tästä versoaa jotain aivan uutta. Lattea alku karkottaa lukijan. Latteus ei viittaa tekstin rauhalliseen tunnelmaan tai sen hidasrytmisyyteen. Dekkarin iskevä aloituskin voi olla tylsä.   Elena Ferrante teoksessaan Frantumaglia. A Writer’s Journey sanoo pyrkivänsä heti alusta lähtien tyyliin, joka on tyyni mutta sisältää odottamattomia säröjä. Ensimmäisen virkkeen tulee olla kattava: se on asiallisen kylmä mutta samanaikaisesti se paljastaa sietämätöntä kuumuutta. Näin lukijat tietävät heti, minkä kanssa ovat te