KUN EI YMMÄRRÄ OLEVANSA SAIKULLA

Tulipiste niskassa pakotti lääkärille, joka määräsi lihasrelaksantteja kipuun. Lääkäri tarjosi myös saikkua. Sanoin, että olen yrittäjä, kirjailija, että eihän minulla voi olla saikkua. Ei ole liittoa, joka maksaisi sairauspäivärahaa. Parin päivän tuskailun jälkeen tajusin, että minun tulee käyttäytyä kuin saikulla: ei kirjoittamista (en pystynyt edes ajattelemaan suoraa viivaa saati sitten juonenkäänteitä), otan lääkkeet kiltisti jotta ne alkavat vaikuttaa, nukun kun ne vievät tajun kankaalle enkä hoipertele tapaamisiin kuola suupielestä valuen (epäilemättä muiden huojennukseksi). Kirjailijoiden stressi ja ahdistus eivät yleisen käsityksen vastaisesti johdu heidän traumaattisista kokemuksistaan ja taiteilijuuden takaavasta valppaasta ja ah, niin herkästä mielenlaadusta, vaan myös – ehkä jopa pääosin – siitä, että työ on henkisesti, emotionaalisesti ja fyysisesti kuluttavaa. Sitä tekee kirjaa pari kolme vuotta, mutta ei voi olla varma sen julkaisusta. Kun kirja ilmes...