Reunamerkintöjä

    Kutsun itseäni kirjailijaksi ”sitku” – kustantamo julkaisee kirjani enkä minä itse, – olen julkaissut kaksi kirjaa, – julkaisen kirjan vähintään joka toinen vuosi, – pääsen jäseneksi Suomen Kirjailijaliittoon, – saan apurahan kirjoittamiseen, – lehdessä on arvio kirjastani, – saan arvostetun kirjallisuuspalkinnon tai sen ehdokkuuden, – elätän itseni kirjoillani, – minulla on oma työhuone.   Suomalaisiin tapoihin tuntuu kuuluvan ylenmääräinen vaatimattomuus, itsensä alentaminen ja kehujen toppuuttelu. Rehellinen ammattiylpeys voidaan käsittää leuhkimiseksi. Takapiruna saattaa toimia huijarisyndrooma, joka pistää kirjailijan lisäämään titteliinsä sitku-henkistä selittelyä. Alamme vertailla itseämme muihin kirjailijoihin: he ovat menestyneempiä, huumorintajuisempia ja ehdottomasti syvällisempiä. Esilukijammekin menettävät arvoaan. Tuskin tajuavat mitään kirjallisuudesta ja luovat vain harhaista kuvaa kyvyistämme. Häpeä nostaa päätään. Miten ikinä ...