Reunamerkintöjä

  Suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluvat erilaiset haltiat ja kotitontut, jotka pääsääntöisesti ovat säyseitä ja pitävät talonväestä huolta, lukuun ottamatta tietysti autonavaintonttua . Pahalla päällä ollessaan kodinhenget aiheuttavat tuhoa. Niitä voi kuitenkin lepyttää, jopa avaintonttua. Uhrilahjan jälkeen (jotain kohtuullisen pientä ja veretöntä) kolttosten määrä hiljalleen hiipuu. Avaintonttukin malttaa jättää auton avaimet juuri siihen, mihin niiden omistaja on ne käsistään laskenut. Muutaman päivän ajaksi.   Paskatekstikeiju (tuttavallisemmin: paskakeiju, kirjoitettuna yhteen tai erikseen riippuen sanojan mielentilasta) on eri maata. Siihen ei tehoa lahjus, vaatimus eikä vetoomus. Sitä ei voi rauhoittaa, sillä se on perusluonteeltaan kyltymättömän tyytymätön, suorastaan häijy. Sen missiona ei ole ihmisen hyvinvointi tai kylkiäisten maksimointi. Se ei kuitenkaan vaivaa kaikkia, sillä se asuu ainoastaan kirjoittajien huusholleissa. Sen vuoksi sen nimeen toisinaan ympätä

  Alfred Hitchcock on todennut, että “What is drama but life with the dull bits cut out.” Sama pätee tekstin editointiin: otetaan vain pois tylsät kohdat. Aloittelevana kirjoittajana en pitänyt kappaleiden tai kohtauksien poistamisesta. Kirjoittajaidentiteettini haki vielä muotoaan, ja pituus päihitti laadun. Ei se ollut kirjailija eikä mikään, joka ei saanut tiiliskiviromaania aikaiseksi! Ernest Hemingwayn Ensimmäiset 49 kertomusta -novellikokoelma pelasti minut tältä harhalta. Ihastelin sen yksinkertaista, tiivistä ja toteavaa kerrontaa, jossa tarinoiden ydin jää lukijan oivallettavaksi. Muistin Jyrki Vainosen sanat, että novelli on kirjoittamisen ja kirjoittamatta jättämisen taidetta. Papa Hemingway puolestaan on todennut, että hyvä kirja on kuin jäävuori. Sen liikkeiden arvokkuus johtuu siitä, että vain kahdeksasosa siitä on näkyvissä, muu on näkymättömissä pinnan alla. Hemingway-huumassani vedin ensi alkuun niukkuudenkin överiksi enkä antanut armoa sanoille ja virkkeille. Kirjo