HYLSYJÄ JA PALAUTTEITA

 

                                                                 Koira ja minä joskus silloin


”En voi lukea novelliasi, koska siinä on pieniä koiria. Inhoan pieniä koiria.”

”Mahtaako jännäri edes olla sinun lajisi?”


”Novellisi ansaitsevat julkaisun, mutta pienkustantajana en uskalla ottaa myyntiriskiä. Toivottavasti joku isompi firma hyväksyy ne.”

 

Palaute, jollainen hylsykin on, tulee eri muodoissa. Normihylsy kustantamolta on monille tuttu yhden virkkeen toteamus, ettei käsikirjoitus sovi kustannusohjelmaan. Alussa sain vallan sellaisia. Työstin tekstiä. Seurauksena oli sarja hylsyjä, jotka sisälsivät rohkaisun sanoja, mutta eivät palautetta. Ei kun hakemaan sitä kursseilta ja arvostelupalveluilta ja vimmaisesti muokkaamaan tarinoita. Seuraava kustantamokierros tuotti pienoisia palautteita ja pyyntöjä lähettää teksti editoituna. Tai seuraava käsikirjoitus. Novellikokoelman viimeisellä kierroksella tuli pienkustantajalta ihana palaute, tuo kolmas alussa siteeraamani. Hänen toiveensa sitten toteutui, ja esikoiseni Eilispäivä ei kuole sai sopimuksen. Pian sen jälkeen allekirjoitin sopparin jännäristäni Kovalla kädellä. Olin hionut sitä melko tavalla lajiepäilyhylsyn jälkeen. Se tosin vaati ensin uskon palauttamista omaan kirjoittamiseen.

 

Hylkäyskirjeet siis muokkaantuivat sitä mukaa, kun minä muokkasin kässäriä. Paitsi niiden kustantamojen hylsyt, jotka eivät koskaan vastanneet. Menikö teksti perille? Vai suoraan roskapostiin? Jäikö se roikkumaan kyberavaruuteen? Missä minun vauvani on! Normaaleissa ihmissuhteissa vastaamattomuus, ghostaaminen, katsotaan huonoksi käytökseksi. Kirjoittaminen on kuitenkin sitkeyslaji, jossa ei passaa happamoitua hylsysateessa tai sen puutteessa.

 

Minusta on järkeenkäypää, että kustantajat eivät pääsääntöisesti anna palautetta hylsykirjeissä. Kustantamoissa käsikirjoituksesta luetaan ehkä 10-30 sivua. Jo alkusivuilta paljastuu, onko tekstissä lupausta vai ei. Perusteellista ja kokonaisvaltaista (lue: ammatillista) palautetta on paha antaa muutaman kymmenen sivun perusteella. Kuitenkin painavampi syy on todennäköisesti tämä: koosta riippuen kustantamoihin tulee vuosittain satoja – tuhatkunta kässäriä. Jos ne luettaisiin ja niistä annettaisiin paneutunut palaute, ei ehdittäisi toimittaa ja julkaista kirjoja. Yksityiskohtaista ja monisyistä palautetta saa erilaisista arvostelupalveluista.

 

Olen säästänyt kursseilta ja kustantamoilta vuosien mittaan saamani palautteet, vaikka ne olisivat ensialkuun tuntuneet kryptisiltä tai asiaan kuulumattomilta. Monia olen ymmärtänyt vasta sitä mukaa, kun tietämykseni kirjoittamisesta on lisääntynyt. Olen jopa ollut kiitollinen, että jotain tekelettä ei ole julkaistu.

 

Ainoastaan pieni koira -palaute ei ole koskaan avautunut minulle. Sain sen toiselta kirjoittajalta  kirjoituskurssilla vuonna 2012. (Kustantamon palautteena se olisi hillitön, monessa mielessä.) Lukijalla on oikeus hylätä tai hyväksyä teksti millä syyllä tahansa. Mutta olisiko tarina sittenkään kaunokirjallisesti eheämpi, jos siinä laukkaisi tanskandoggeja?


 

Tästä ja muistakin asioista lisää syksyllä 2024 ilmestyvässä kirjassani:

LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle


Ennakkotilaus kustantajan verkkokaupassa, niin kirja postitetaan sinulle heti sen tultua painosta: https://holvi.com/…/produ…/007d902cde63efbc4679c92339b460e3/


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TEMATIIKAN TAJU

Kuva
    Teema tarkoittaa kirjan sanomaa tai motiivia, sitä miksi se on kirjoitettu. Kaikki – jokainen sana, lauserytmi, kielikuvat, vertaukset, juonikuvio, hahmojen sidokset, lukujen pituus, tekstin tyyli, huumori, kaikki – on alisteista tematiikalle. Tekstin jokainen seikka on tarkkaan harkittu tukemaan teemaa, vihjaamaan siihen. Teema sitoo kaiken yhteen. Tematiikan puute näkyy tavallisesti lauseiden ja koko tarinan hoippuvana rakenteena sekä siinä, että sanavalinnat ja kielikuvat vaikuttavat ensimmäisinä mieleen putkahtaneilta, kliseisiltä tai väkisin kauniiksi runnotuilta.   Teema ja aihe ovat eri asia. Aihe on pintataso eli juonen tapahtumat. Teema tarkoittaa syvätasoa eli mitä tämän tarinan avulla halutaan elämästä sanoa. Taru sormusten herrasta -fantasiaromaani käsittelee valtaa ja vallan väärinkäyttöä ja myös rakkauden, riippuvuuden ja omistamisen teemoja.   Yksi tapa kuvata tematiikkaa sisältyy kirjoitusohjeeseen Tšehovin ase : Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä r
Lue lisää

EDITOINTI – OTA VAIN POIS TYLSÄT KOHDAT

Kuva
  Alfred Hitchcock on todennut, että “What is drama but life with the dull bits cut out.” Sama pätee tekstin editointiin: otetaan vain pois tylsät kohdat. Aloittelevana kirjoittajana en pitänyt kappaleiden tai kohtauksien poistamisesta. Kirjoittajaidentiteettini haki vielä muotoaan, ja pituus päihitti laadun. Ei se ollut kirjailija eikä mikään, joka ei saanut tiiliskiviromaania aikaiseksi! Ernest Hemingwayn Ensimmäiset 49 kertomusta -novellikokoelma pelasti minut tältä harhalta. Ihastelin sen yksinkertaista, tiivistä ja toteavaa kerrontaa, jossa tarinoiden ydin jää lukijan oivallettavaksi. Muistin Jyrki Vainosen sanat, että novelli on kirjoittamisen ja kirjoittamatta jättämisen taidetta. Papa Hemingway puolestaan on todennut, että hyvä kirja on kuin jäävuori. Sen liikkeiden arvokkuus johtuu siitä, että vain kahdeksasosa siitä on näkyvissä, muu on näkymättömissä pinnan alla. Hemingway-huumassani vedin ensi alkuun niukkuudenkin överiksi enkä antanut armoa sanoille ja virkkeille. Kirjo
Lue lisää

MILLOIN KÄSIKIRJOITUS ON VALMIS?

Kuva
      Erityisesti aloittelevan kirjoittajan on vaikea käsittää, milloin teksti on kypsä lähetettäväksi kustantamokierrokselle. Se tuntuu valmiilta, koska siinä kiteytyvät sen hetkiset kirjoittamistaidot. Hän ei tiedä, mitä kaikkea ei tiedä kirjoittamisesta. Kirjallisen ilmaisun kehittyminen vaatii aikaa ja petraantuu huomaamatta. Runsas kirjoittaminen ja palautteiden saaminen rakentavat pikkuhiljaa kompassin, joka kertoo, milloin teksti on hyvää, milloin ei. Kutsun tätä ilmiötä nalkuttamiseksi. Jokin sana, virke tai kappale nalkuttaa minulle niin kauan, kunnes muokkaan siitä kelpaavan. Opin luottamaan sisäiseen motivaatiovalmentajaani, tekstistä nousevaan onttoon tunteeseen, kun kirjoituskursseilla sain ”haukkuja” juuri niistä kohdista, joissa olin ohittanut nalkutuksen ajatellen että kyllä tämä kelpaa. Ei kelvannut.   Julkaisu kuitenkin polttaa näppejä, halu nähdä oma nimi kannessa on sietämätön ja sukulaiset odottavat käsi kirjakaupan ovenrivassa. (Paitsi Aune-täti. Hän ei h
Lue lisää