MILLOIN KÄSIKIRJOITUS ON VALMIS?

 

 

 

Erityisesti aloittelevan kirjoittajan on vaikea käsittää, milloin teksti on kypsä lähetettäväksi kustantamokierrokselle. Se tuntuu valmiilta, koska siinä kiteytyvät sen hetkiset kirjoittamistaidot. Hän ei tiedä, mitä kaikkea ei tiedä kirjoittamisesta. Kirjallisen ilmaisun kehittyminen vaatii aikaa ja petraantuu huomaamatta. Runsas kirjoittaminen ja palautteiden saaminen rakentavat pikkuhiljaa kompassin, joka kertoo, milloin teksti on hyvää, milloin ei. Kutsun tätä ilmiötä nalkuttamiseksi. Jokin sana, virke tai kappale nalkuttaa minulle niin kauan, kunnes muokkaan siitä kelpaavan. Opin luottamaan sisäiseen motivaatiovalmentajaani, tekstistä nousevaan onttoon tunteeseen, kun kirjoituskursseilla sain ”haukkuja” juuri niistä kohdista, joissa olin ohittanut nalkutuksen ajatellen että kyllä tämä kelpaa. Ei kelvannut.

 

Julkaisu kuitenkin polttaa näppejä, halu nähdä oma nimi kannessa on sietämätön ja sukulaiset odottavat käsi kirjakaupan ovenrivassa. (Paitsi Aune-täti. Hän ei huoli kirjaa ilmaiseksikaan.) Kirjoittajaa kärventää palo panna viimeinen piste. Valmisoletettua tekstiä tulisi kuitenkin muhittaa viikkoja, kuukausia tai vuosia. Tällä välin tavoitteellinen kirjoittaja hankkii lisää tietoa kirjoittamisesta kirjoittamalla, lukemalla (analysoiden, ei hotkien) ja mahdollisesti osallistumalla kirjoituskurssille, yhdelle tai useammalle. Uusien taitojen avulla hän työstää tekstiään – ja toistaa saman rumban taukoineen. Kerta kerralta käsikirjoitus paranee. Se tavallisesti vaatii lukuisia nurinkääntämisiä ja joskus jopa uudelleen kirjoittamista. Mark Twain on todennut, että onnistunut kirja ei koostu siitä, mitä siihen on kirjoitettu, vaan siitä, mitä siitä on jätetty pois.

 

Kirjoittaminen on kärsivällisyyslaji mitä erilaisimpine tekstikriiseineen. Kirjoittavan ihmisen on ensimmäisinä töinään syytä pohtia, haluaako hän kirjoittaa vai olla Kirjailija. Ego peukuttaa jälkimmäistä, mutta se on tunnetusti huono luomaan taidetta. Se keskittyy tekemään vaikutuksen ja saamaan nopeita palkintoja. Egokirjoittaminen kasaa esteitä kustannussopimuksen tielle (paitsi jos kustantaja arvelee kyseisen egon paljastusten kiinnostavan suurta yleisöä). Lupaavaa käsikirjoitusta etsivä kustannustoimittaja bongaa egon rivien välistä ja ymmärtää sen jumittavan tekstin laatua.

 

Hylsysateeseen kyllästynyt, asioiden edelle kiiruhtava kirjoittaja saattaa kallistua omakustanteeseen sen sijaan, että pyrkisi kehittämään tekstiä. Palautteiden haaliminen esilukijoilta ja/tai arvostelupalveluista on pitkä prosessi, joka syö henkisiä ja taloudellisia voimavaroja. Kaunokirjallisuus ei kuitenkaan ole kustannussopimuksen allekirjoittamista tai best sellerin julkaisemista. Se on oman äänen etsimistä ja sitä, että näemme vaivaa kuvataksemme maailmaa tavalla, johon lukijat voivat samastua, tai josta he saavat uutta ajateltavaa. Kun oma ääni on vahva, teksti viimeisen päälle hiottu ja se on lakannut nalkuttamasta, omakustannekin on kelpo vaihtoehto.

Tästä ja muistakin asioista lisää syksyllä 2024 ilmestyvässä kirjassani:

LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle

Ennakkotilaus kustantajan verkkokaupassa, niin kirja postitetaan sinulle heti sen tultua painosta:   https://holvi.com/shop/tyrvaanpryki/product/007d902cde63efbc4679c92339b460e3/?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR3TbfSS_IzLnN8q-uXbJkdhUChTWboyy-3J2NAC7TIpud_xSMg2zjO2H-A_aem_AY12dVhQggM7dxgd4Tb6V1KvCbfJBxZHkG1jA0WCnoqr0kDCnnn2_jXgVSy7nyVy9HL9Dgc4e351Q7MqNyspMMYA