EDITOINTI – OTA VAIN POIS TYLSÄT KOHDAT

 

Alfred Hitchcock on todennut, että “What is drama but life with the dull bits cut out.” Sama pätee tekstin editointiin: otetaan vain pois tylsät kohdat. Aloittelevana kirjoittajana en pitänyt kappaleiden tai kohtauksien poistamisesta. Kirjoittajaidentiteettini haki vielä muotoaan, ja pituus päihitti laadun. Ei se ollut kirjailija eikä mikään, joka ei saanut tiiliskiviromaania aikaiseksi! Ernest Hemingwayn Ensimmäiset 49 kertomusta -novellikokoelma pelasti minut tältä harhalta. Ihastelin sen yksinkertaista, tiivistä ja toteavaa kerrontaa, jossa tarinoiden ydin jää lukijan oivallettavaksi. Muistin Jyrki Vainosen sanat, että novelli on kirjoittamisen ja kirjoittamatta jättämisen taidetta. Papa Hemingway puolestaan on todennut, että hyvä kirja on kuin jäävuori. Sen liikkeiden arvokkuus johtuu siitä, että vain kahdeksasosa siitä on näkyvissä, muu on näkymättömissä pinnan alla. Hemingway-huumassani vedin ensi alkuun niukkuudenkin överiksi enkä antanut armoa sanoille ja virkkeille. Kirjoituskurssikaverini alkoivat valittaa, etteivät saa teksteistäni mitään tolkkua. Kultaisen keskitien löytäminen kesti aikansa.

 

Tekstin työstäminen vaikuttaa olevan harvan kirjoittajan suosikki. Hiominen voi viedä pidemmän ajan kuin ensimmäisen version kirjoittaminen. Tärkeintä olisi, että kirjoittaja ymmärtää sen (ja toisen version. Ja kolmannen. Ja…) olevan raakaversio. Sen muokkaminen valmiiksi käsikirjoitukseksi vaatii ajan lisäksi itsekuria, sisua, pakaralihaksia ja uskoa omaan kirjoittamiseen. Tunnetta, että hyvä tästä tulee, kunhan vielä hion. Aiheen on syytä olla sellainen, että sen parissa viihtyy jopa useamman vuoden.

 

Tekstin editointi (en nyt sisällytä tähän kielihuoltoa) on kirjoituksen laajentamista syvyyssuunnassa. Kirjoittajan tulee ilmaista selkeästi, mitä hän haluaa sanoa, miksi hän ylipäätään on kirjoittanut tekstin. Se puolestaan edellyttää ajatuksen kirkkautta. Kun teema pohjautuu omiin tiedostettuihin arvoihin, omiin totuuksiin, ne taatusti kestävät kirjan kirjoittamisen ajan. Tavallisesti se, mistä ei ole kristallinkirkasta selkeyttä, ilmaistaan turhan monilla sanoilla ja epämääräisillä ilmaisuilla, kun taas se, mikä on täsmällisenä ja viimeisen päälle reflektoituna mielessä, kirjoitetaan pienieleisesti ja selvästi. Tämä on tuttua kiihkeistä some-postauksista: mitä epäselvempi, asenteellisempi ja faktoihin perustumattomampi mielipide on, sitä ahkerammin hataraa ajattelua pyritään peittämään ylevillä maalailuilla, sivistyssanoilla tai ammattislangilla. Työnohjausajoiltani muistan sosiaali- ja terveydenhoitoalan ihmisten käyttäneen paljon työjargonia (”Tapaus on graavi.” Eikä sillä tarkoitettu lohta…), jolla he osin koettivat suojella itseään. Vakavat, jopa myötätraumatisoivat asiakastapaukset eivät menneet niin herkästi ihon alle, kun välissä oli etäisyyttä kasvattava verbaalinen työkalu. Sinänsä ymmärrettävää, mutta jatkuvasti rikkinäisenä levynä se ei auttanut tekemään työtä hyvin, kohtaamaan itseä ja olemaan aidosti läsnä asiakkaille.

 

Kirjoittajan kuuluisa oma ääni on aitoutta, uskollisuutta itselle. Se on paras työkalu tylsiä kohtia editoidessa.

Tästä ja muistakin asioista lisää syksyllä 2024 ilmestyvässä kirjassani:

LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle

Ennakkotilaus kustantajan verkkokaupassa, niin kirja postitetaan sinulle heti sen tultua painosta: https://holvi.com/…/produ…/007d902cde63efbc4679c92339b460e3/