SITKU-KIRJAILIJAN IDENTITEETTIKRIISI

  

Kutsun itseäni kirjailijaksi ”sitku”

– kustantamo julkaisee kirjani enkä minä itse,

– olen julkaissut kaksi kirjaa,

– julkaisen kirjan vähintään joka toinen vuosi,

– pääsen jäseneksi Suomen Kirjailijaliittoon,

– saan apurahan kirjoittamiseen,

– lehdessä on arvio kirjastani,

– saan arvostetun kirjallisuuspalkinnon tai sen ehdokkuuden,

– elätän itseni kirjoillani,

– minulla on oma työhuone.

 

Suomalaisiin tapoihin tuntuu kuuluvan ylenmääräinen vaatimattomuus, itsensä alentaminen ja kehujen toppuuttelu. Rehellinen ammattiylpeys voidaan käsittää leuhkimiseksi. Takapiruna saattaa toimia huijarisyndrooma, joka pistää kirjailijan lisäämään titteliinsä sitku-henkistä selittelyä. Alamme vertailla itseämme muihin kirjailijoihin: he ovat menestyneempiä, huumorintajuisempia ja ehdottomasti syvällisempiä. Esilukijammekin menettävät arvoaan. Tuskin tajuavat mitään kirjallisuudesta ja luovat vain harhaista kuvaa kyvyistämme. Häpeä nostaa päätään. Miten ikinä kuvittelimme osaavamme ilmaista itseämme kirjallisesti tai ylipäätään tuottaa mitään merkittävää. Päähämme tulvii sananlaskuja: Kuka kissan hännän nostaa, ellei kissa itse. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Eikä vanha koira opi uusia temppuja, joten mitä sitä kirjailijuudesta haaveilemaan myöhemmällä iällä. Jos sananlaskuja ei ole oppinut lapsena kotona tai Gaussin käyrän tasapäistämishionnassa koulussa, niin viimeistään Aune-tädin vierailut tuovat itsensä vähättelyn ja toisten kadehtimisen tutuiksi. Menestys kuulemma vääjäämättä nostaa kusen päähän. Paras siis pysytellä kauppalistan tekemisessä, sekin yksisanaisesti ja ranskalaisin viivoin.

 

Kirjailijaidentiteetillä on merkitystä ajankäytön ja valintojen suhteen: kuinka tosissani teen tätä työtä? Jos kirjailijaminä on heikoilla ja usko omaan kirjoittamiseen hiipuu, kirja-alan epävarmuudet painavat helposti pinnan alle. Työ voi kestää vuosia eikä voi tietää, julkaistaanko tekstiä koskaan. Jos kustantamo sen huolii, myykö teos sukulaispiiriä ulommas (miinus Aune-täti, joka ei kirjaa huoli, vaikka maksettaisiin)? Saako kirjamyynnistä elantoa vai onko ennakko ainoa raha, mitä tilille konsanaan putkahtaa? Pitävätkö lukijat kirjasta vai saako se murskakritiikin (takuuvarmasti Aune-tädiltä, joka ei ole kirjaa lukenut)? Moni kirjailija elää epävarmuudessa aina kirjaidean synnystä teoksen myyntiin asti ja senkin yli. Lisäksi koska kirjoitus suodattuu kirjoittajansa kautta, se tuo häpeän lähelle (mikä saattaa konkretisoitua Aune-tätinä).

 

Ei ihme että kirjailija joskus janoaa ulkoisen tahon tunnustusta: Sinä olet oikea kirjailija. Muuten tittelin eteen tahtoo tuppautua ”sitku”.

Tästä ja muistakin asioista lisää syksyllä 2024 ilmestyvässä kirjassani:

LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle

Ennakkotilaus kustantajan verkkokaupassa, niin kirja postitetaan sinulle heti sen tultua painosta: https://holvi.com/…/produ…/007d902cde63efbc4679c92339b460e3/