MITÄ POISTAA TEKSTISTÄ?
Mitä kirjoitan ohittuu lukijalta, jos en hallitse, miten kirjoitan. Aloittelijana kirjoitin aikoinaan kirjoituskurssilla tarinan, jonka teema oli minulle tärkeä. Muut kurssilaiset eivät kuitenkaan halunneet puhua teemasta, vaan siitä, miten ärsyttävästi korostin tekstissä itseäni ja mielipidettäni. He sanoivat, että oli vaikea erottaa kirjoittaja kertojaminästä. Opettavainen julistamiseni kansankynttilänä tyyliin ”valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa” ei sitten osoittautunut hyväksi vedoksi saada lukijoita kallistamaan korvaansa asialle. Ensimmäinen poisto oli siis egoni.
Minun tuli miettiä, mitä tahdoin tekstillä sillä sanoa. Miksi halusin kirjoittaa juuri siitä asiasta? Kun oma totuuteni täsmentyi (mutusta tuli tarkoin mietitty arvo, epämääräisestä tuntemuksesta punnittu mielipide), kaikki, mikä ei tukenut teemaa, poistui. Paatos ja jyrkät ilmaisut katosivat, julistava asenne häipyi, hahmot syventyivät samoin kuin juonikin. Pääosaan nousi se, miten saisin houkuteltua lukijat teeman (ei egoni) äärelle. Kirjoitukseni tyyli muuttui, sanavalinta tuli merkittäväksi, rytmi vaihtui marssista tarinaa kuljettavaksi jännitteeksi. Ensimmäinen versio olikin tunnepurskahdus, hyvin henkilökohtainen ja siksi vaikeasti samastuttavissa. Yksityisestä ei ollut vielä yleiseksi, yhteiseksi.
Sain myös hyvän opetuksen siitä, miten julkinen teksti ei enää ole minun, vaan lukijoiden. Kirjoittajana voin vain yrittää vahvistaa niitä polkuja, joita haluan lukijoiden kulkevan. Jos he silti valitsevat toisen polun, he ovat siinä yhtä oikeassa. Julkaisu ei ole enää minun, vaan lukijan – jos kohta olen edelleen vastuussa ajatuksistani tekstissä.
Psykologisesta jännäristäni Kovalla kädellä (teemana lähisuhdeväkivalta) tein monta versiota ennen lopullista. Laitan tähän joitakin POISTETTUJA KOHTAUKSIA, jopa kokonaisia lukuja, poisto- vaan ei meriselityksineen. Enjoy!
Prologi hakatun näkökulmasta.
– Tuntui laiskalta kirjoittamiselta, lukijan aliarvostamiselta. Aloituslauseen ja -kappaleen taiten kirjoittaminen niin, että ne ilmaisevat kerrontatehtävän ja koukuttavat lukijan jatkamaan, tuntui mielekkäämmältä. Vetävän aloituslauseen keksiminen oli hauskaa! Pidän haasteista.
Lentokenttäkohtaus, jossa päähenkilö miettii aamukahvin ja aamukaljan eroa.
– Kohtauksen syynä lienyt oma kokemus asiasta, jolla ei kuitenkaan ollut mitään tekoa teeman kanssa. Tutusta asiasta on helppo kirjoittaa, mutta se voi tekstin kannalta olla darling, tapettava kullannuppu.
Lentokoneessa päähenkilö pohtii viereisen penkkirivin rakastavaisten symbioottista suhdetta, joka tuntuu hänelle itselleen vieraalta.
– Hahmon päänsisäistä luotausta, joka pysäytti lukemisen ja avasi oven aivan toiseen tarinaan. Toisaalta tämä kohtaus oli tarpeen itselleni, kun mietin hahmon motiiveja tapailla varattua ja narsistisia piirteitä omaavaa miestä.
Lopullisessa versiossa ei puhuta itse lentomatkasta mitään. Se oli, kirjailija Denise Rudbergin sanoin, "en transport sträcka". Tekstin venytystä tarpeettomalla tiedolla siirtymisestä paikasta toiseen.
Päähenkilön vanhemmat ja työn merkitys elämässä. Päähenkilön vanhemmat asuvat Aurinkorannikolla isän optioiden ja kultaisen kädenpuristuksen turvin. Riitelyä rahasta ja sen merkityksestä.
– Ruhtinaallinen rönsy, joka kesken kerronnan yrittää luoda päähenkilölle taustaa ja muistoja, joita kukaan ei kaipaa. En edes minä.
Päähenkilö ja äiti Fuengirolan rantakadulla lounasravintolassa tapaksilla. Päähenkilö pohtii itsekseen näkemiensä ihmisryhmien dynamiikkaa.
– Hahmottelin päähenkilön luonnetta. Ei yhtymäkohtia teemaan, mutta tämä mietintä auttoi hahmon rakentamisessa. Toisin sanoen pohdinta oli rakennustelinettä, joka tuli poistaa valmiista tarinasta.
Päähenkilön ja pahiksen eka kohtaaminen näytelmänä.
– Hain jutun ydintä eri muodosta. Ei löytynyt, mutta rajasi kivasti epäiltyjä. Että ei ainakaan näytelmä, tämä. Huoh.
Päähenkilö juttelee Fuengirolan Suomalaisen koulun rehtorin kanssa.
– Miksi? Ei avautunut minullekaan. Mitä todennäköisimmin puhdasta sivuntäytettä, toiveena saada pituutta tarinaan. Piti alkaa uskoa tarinaan, ei sen mittaan.
Kokonainen luku isä Ollin golfin peluusta ja eturauhasongelmista.
– Mitä! Ei ensimmäistäkään yhteyttä teemaan eikä ollut tarpeen isän kuvailussakaan. Mutta pakkohan se oli kirjoittaa ylös, jotta sain poistettua sen mielestäni. Ja tarinasta.
Hyvä esimerkki siitä, että jos tarinan teema, se miksi kirjoitan juuri tätä juttua, ei ole kirkkaana mielessä, niin kaikenlaisia aivoituksia voi kömpiä päivänvaloon.
Mummo sairaalassa. Pohdintaa vanhustenhoidosta.
– Hyvää aineistoa harkiten siroteltuna ja huomattavasti typistettynä. Tämä on dekkari, Liisa, ei essee vanhusten asemasta yhteiskunnassamme. Muista tyylilajisi. Kirjoita essee myöhemmin.
Loppuluku: hakattu ja sairaanhoitaja hempeinä.
– Dekkari, Liisa, dekkari! Ei viihdekirjallisuutta. Loppuluku on nyt teemalle ja genrelle uskollisempi.
Poistettuja henkilöitä: kuusi. Lisäksi kolmen henkilön osuus lyheni mainintoihin ja kaksi hahmoa sulautin yhdeksi. Vähemmän on enemmän.
Muutettuja kirjan nimiä: kolme. Kun keksin nimen Kovalla kädellä, se tuntui heti oikealta siinä, missä aiemmat tuntuivat hatarilta, löysiltä tai oudosti raamatullisilta.
Kun olin poistanut isot rönsyt, hionut tekstiä sen hetkisillä taidoillani viimeisen päälle ja saanut lopulta kustannussopimuksen, astui kustannustoimittaja kuvioon. Myöhemmin jännärin e-sähkökirjasta vielä poistin toistuvaa sanaa, mutta muuten sillä mennään, mitä on alunperin tehty. Liisa vuosimallia 2025 varmasti kirjoittaisi eri tavalla kuin Liisa 2020, jolloin jännäri ilmestyi. Seison silti ylpeästi kirjani takana ja huidon Aune-tätiä, Lähipiirin Lannistajaa ja Ajatusten Ankeuttajaa, kauemmas.
-------------
Tästä ja muistakin aiheista lisää kirjassani LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle, Warelia 2024.
#kirjoittaminen #teema #poistot #editointi #muokkaus #Kovallakädellä #psykologinenjännäri #lähisuhdeväkivalta #narsismi #Aunetätihiljaiseksi
Kommentit
Lähetä kommentti