VUODEN PARAS KIRJAKO?

 

Wannabe-kirjailijahuumassani suunnittelin aikoinani kirjoittavani Suuren Suomalaisen Romaanin. Aikalaisromaanin, joka heijastaisi kansakunnan sielua ja jota siteerattaisiin ja luettaisiin vielä jälkipolvia myöhemmin. Jonka Finlandia-palkinto kietoisi laatukirjallisuuden tähtiviittaan. (Ego on ihmeellinen asia. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tällä kertaa.) Tuolloin luulin Finlandian merkitsevän kotimaisen kaunokirjallisuuden korkeinta kaanonia. Myöhemmin aloin selvemmin kuulla sen markkinointikoneiston hyrinän ja kassakoneen kilinän.

 

Kustantamo osallistuu valitsemillaan julkaisuilla Finlandia-kisaan maksamalla 150 euroa per nimike. Kisaan yleensä ilmoitetaan parisensataa teosta. Pääsymaksu tai se, että jokaista kirjaa tulee lähettää neljä kappaletta, ei vielä karsine kustantamoja. Sen sijaan se karsii, että jokaisen kustantamon on koosta riippumatta sitouduttava lopullisten ehdokkaiden mittavaan mainostamiseen. Pakko ei tietenkään ole, mutta olisihan se outoa, jos yhtä ehdokaskirjaa ei näkyisi mainoksissa. Pienkustantamot ja marginaalisen kirjallisuuden julkaisijat eivät markkinoinnin lähesnollabudjeteillaan pysty noin vain lähettämään kirjoja kisaan, joten isot kustantamot ovat usein yliedustettuina.

 

Kaikki kaunokirjaehdokkaat ovat toki laadukkaita, mutta paljon tasokkaita teoksia jää kilpailun ulkopuolelle. Finlandian perustusvuoden 1984 ja vuoden 1992 välillä pääpalkinto meni vain kaksi kertaa romaanille. Muina vuosina voittajana oli aforismikokoelma, esseeteos tai runokokoelma. Vähän myyviä kaikki tyynni, vaikka mitä tekisi. Vuoden 1992 kilvan voittaja Matemaattisia olioita tai jaettuja unia, spekulatiivisen fiktion kirjailijan Leena Krohnin esseenovellikokoelma, ilmeisesti katkaisi kamelin selän. Sen koommin Finlandian kaunokirjakisaan ei ole voinut osallistua kuin romaaneilla. Muilla kaunokirjoilla eli runoilla, novelleilla tai esseillä ei ole sinne asiaa.

Samaan aikaan eli vuonna 1993 vähennettiin valitsijoitakin. Nyt heitä on vain yksi, ei kolme tai neljä kuten siihen asti. Hän nimittää voittajan esiraadin poimimista kirjoista. Esiraadin kokoonpanoista on joskus syntynyt keskustelua lähinnä ihmetellen kirjakauppiaiden mukana oloa. (Kirjakauppias varmasti tuntee kirjallisuutta – ja edustaa sen myyntipuolta.) Itse valitsijoina on ollut poliitikkoja, laulajia, muusikkoja, toimittajia, näyttelijöitä, elokuvaohjaajia, ison firman johtajia, kansanedustajia ja muita jollain tapaa julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Kirjailijoitakin mahtuu joukkoon. Nimilista kuitenkin korostaa, että palkinto on kustantamoiden myynninedistämispalkinto, ei vuoden paras kaunokirja -palkinto, ja että valitsija on osa taitavasti rakennettua markkinointistrategiaa.

Finlandia-kilpailu on maan tunnetuin (lue: rummutetuin) kaunokirjallisuuspalkinto. Sen prosessin ja tavoitteiden tulisikin olla läpinäkyviä, jotta lukijat tietäisivät, mitä todellisuudessa saavat: rajallisen laaturomaaniannin. Silloin he osaisivat siirtää katseensa myös pienkustantamojen ja muiden kirjallisuuskisojen tarjontaan. Kirjallisuus ja lukijat kiittäisivät. Samoin pienkustantamot. Ja novellien, runojen, aforismikokoelmien, kaunokirjallisten esseiden ja muiden vähemmän myyvien teoksien kirjoittajat.

Hingunko edelleen Finlandia-ehdokkaaksi? Voisihan tuota. Kyllä minulle kelpaisivat isommat tulot kuin mitä nyt saan kirjoistani, edes sen palkintovuoden ajan. Mutta en kirjoita rahan vuoksi, vaan siksi, että se tuottaa minulle iloa (hiusten raastamisen ohella). Etsin omaa ääntäni ja yritän kuvata maailmaa tavalla, johon lukijat voisivat samastua tai josta he saisivat ajateltavaa. Jos se on jonkin palkinnon arvoista... hei, lähetän oitis tilinumeroni.

PS. Runeberg-palkinnosta voi lukea täältä: https://www.uusimaa.fi/paikalliset/4538406