VUODEN PARAS KIRJAKO?

 

Wannabe-kirjailijahuumassani suunnittelin aikoinani kirjoittavani Suuren Suomalaisen Romaanin. Aikalaisromaanin, joka heijastaisi kansakunnan sielua ja jota siteerattaisiin ja luettaisiin vielä jälkipolvia myöhemmin. Jonka Finlandia-palkinto kietoisi laatukirjallisuuden tähtiviittaan. (Ego on ihmeellinen asia. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tällä kertaa.) Tuolloin luulin Finlandian merkitsevän kotimaisen kaunokirjallisuuden korkeinta kaanonia. Myöhemmin aloin selvemmin kuulla sen markkinointikoneiston hyrinän ja kassakoneen kilinän.

 

Kustantamo osallistuu valitsemillaan julkaisuilla Finlandia-kisaan maksamalla 150 euroa per nimike. Kisaan yleensä ilmoitetaan parisensataa teosta. Pääsymaksu tai se, että jokaista kirjaa tulee lähettää neljä kappaletta, ei vielä karsine kustantamoja. Sen sijaan se karsii, että jokaisen kustantamon on koosta riippumatta sitouduttava lopullisten ehdokkaiden mittavaan mainostamiseen. Pienkustantamot ja marginaalisen kirjallisuuden julkaisijat eivät markkinoinnin lähesnollabudjeteillaan pysty noin vain lähettämään kirjoja kisaan, joten isot kustantamot ovat usein yliedustettuina.

 

Kaikki kaunokirjaehdokkaat ovat toki laadukkaita, mutta paljon tasokkaita teoksia jää kilpailun ulkopuolelle. Lisäksi kilpailusta on vuodesta 1993 lähtien rajattu pois runot, novellit ja esseet. Vuonna 1992 kilvan voitti (taatusti, ja valitettavasti, vähälevikkinen) Matemaattisia olioita tai jaettuja unia, spekulatiivisen fiktion kirjailijan Leena Krohnin esseenovellikokoelma.  Sen koommin mainostetuimpaan Finlandiaan, kaunokirjakisaan, ei ole voinut osallistua kuin romaanilla.

Samaan aikaan vähennettiin valitsijoitakin. Nyt heitä on vain yksi, ei kolme tai neljä kuten siihen asti. Hän nimittää voittajan esiraadin poimimista kirjoista. Esiraadin kokoonpanoista on joskus syntynyt keskustelua lähinnä ihmetellen kirjakauppiaiden mukana oloa. (Kirjakauppias varmasti tuntee kirjallisuutta – ja edustaa sen myyntipuolta.) Itse valitsijoina on ollut poliitikkoja, laulajia, muusikkoja, toimittajia, näyttelijöitä, elokuvaohjaajia, ison firman johtajia, kansanedustajia ja muita jollain tapaa julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Kirjailijoitakin mahtuu joukkoon. Nimilista kuitenkin korostaa, että palkinto on kustantamoiden myynninedistämispalkinto, ei vuoden paras kirja -palkinto, ja että valitsija on osa taitavasti rakennettua markkinointistrategiaa.

Finlandia-kilpailu on maan tunnetuin (lue: rummutetuin) kaunokirjallisuuspalkinto. Sen prosessin ja tavoitteiden tulisikin olla läpinäkyviä, jotta lukijat tietäisivät, mitä todellisuudessa saavat: rajallisen laaturomaaniannin. Silloin he osaisivat siirtää katseensa myös pienkustantamojen ja muiden kirjallisuuskisojen tarjontaan. Kirjallisuus ja lukijat kiittäisivät. Samoin pienkustantamot. Ja novellien, runojen, aforismikokoelmien, kaunokirjallisten esseiden ja muiden vähemmän myyvien teoksien kirjoittajat.

Hingunko edelleen Finlandia-ehdokkaaksi? Voisihan tuota. Kyllä minulle kelpaisivat isommat tulot kuin mitä nyt saan kirjoistani, edes sen palkintovuoden ajan. Mutta en kirjoita rahan vuoksi, vaan siksi, että se tuottaa minulle iloa (hiusten raastamisen ohella). Etsin omaa ääntäni ja yritän kuvata maailmaa tavalla, johon lukijat voisivat samastua tai josta he saisivat ajateltavaa. Jos se on jonkin palkinnon arvoista... hei, lähetän oitis tilinumeroni.

PS. Runeberg-palkinnosta voi lukea täältä: https://www.uusimaa.fi/paikalliset/4538406