SADUT JA KIRJOITTAMINEN

 

Satujen avulla voi opetella kirjoittamista. Ne ovat usein tuttuja, lyhyitä ja helposti luettavia. Tosin samat ominaisuudet saattavat saada sivuuttamaan ne. Kuitenkin sadut ovat kasvatuksellisen tarkoituksensa vuoksi huolella harkittuja pienintä yksityiskohtaa myöten. Ne ovat huippuunsa treenattuja, lämminverisiä tarinoita.

 

Kirjassaan Blueprint Your Bestseller. Organize and Revise Any Manuscript with the Book Architecture Method Stuart Horwitz ruotii H.C. Andersenin satua Ruma ankanpoikanen[1]. Sadun avulla hän näyttää, miten jännitettä ylläpidetään ja tarinan kaarta luodaan kerronnallisten elementtien avulla.

 

Ensin satu jaetaan kohtauksiin. Rumassa ankanpoikasessa on kuusi kohtausta. (Yleensä tekstin jokainen luku sisältää useita kohtauksia.) Sitten tutkitaan, mitä kerronnallisia elementtejä kussakin kohtauksessa on. Kerronnallisena elementtinä voi toimia henkilö, esine, lause, paikka tms., ja niitä toistetaan siten, että ne muuttuvat tarinan edetessä. Näin saadaan kerronnallisten elementtien sarjoja. Rumassa ankanpoikasessa on neljä eri sarjaa: sää, rumuus, tuska/viha ja identiteetti. Yksikään näistä kerronnallisista elementeistä ei ole samanlainen, kun se mainitaan toisen kerran, ja jos on, sen konteksti on muuttunut. Muutos (huonompaan tai parempaan) on siis avainsana. Näinhän novelliakin kuvataan: jokin muuttuu, jokin – ehkä lukija – on lopussa erilainen kuin alussa.

 

Otetaan Ruman ankanpoikasen aloitusvirke. Se kuvaa säätä, yhtä kerronnallisista elementeistä. Sääsarjan kaksi ensimmäistä toistoa kertovat vain upeasta säästä.

 

Sää1 (kohtaus yksi): Kesä oli kaunis ja lämmin.

Sää2 (kohtaus kaksi): Seuraava päivä oli todella loistava, ja aurinko paistoi kookkaiden hevoshierakoiden lehdille.

 

Sää kuvastaa lämminhenkistä tunnelmaa ja ankanpoikasen iloista mielialaa ja elämänvaihetta, aivan kuten taustamusiikki elokuvassa. Sadussa ei kuitenkaan ole Hitchcockin Psykon suihkukohtauksen viiltävää musiikkia. Vai onko? Seuraavat säämaininnat ovatkin käänne huonompaan.

 

Sää3 (kohtaus neljä): Tuuli ujelsi ankanpoikasen ympärillä niin rajuna, että sen piti istahtaa pyrstölleen vastustaakseen sitä. Ja tuuli puhalsi yhä kovempaa ja kovempaa.

 

Sää4 (kohtaus viisi): Kesä vaihtui syksyksi. Puiden lehdet muuttuivat keltaisiksi ja ruskeiksi. Tuuli tarttui niihin ja tanssitti niitä. Taivas näytti hyvin kylmältä, ja pilvet roikkuivat raskaina lumesta ja rakeista. Korppi seisoi aidalla ja raakkui kraa, kraa, ihan vain kylmyyttään. Pelkkä ajatus talvesta sai kenet tahansa värisemään.

 

Tarinassa voi olla monia kerronnallisten elementtien sarjoja, mutta Horwitzin mielestä tärkeimmät ovat niitä, jotka liittyvät toimintaan ja vaikuttavat päähahmoon, tässä ankanpoikaseen.

 

Sää5 (kohtaus viisi): Talvi oli purevan kylmä, ja ankanpoikasen piti uida edestakaisin estääkseen vettä kokonaan jäätymästä. Joka yö avanto kutistui pienemmäksi ja pienemmäksi… Lopulta ankanpoikanen oli niin uupunut, ettei se pystynyt liikkumaan, ja se jäätyi paikoilleen.

 

Sään huononeminen tarkoittaa ankanpoikasen tilanteen pahentumista ja päinvastoin, sään paraneminen vihjaa hyvästä elämänkäänteestä.

 

Sää6 (kohtaus 5): Mutta olisi liian surullista kertoa ankanpoikasen kärsimästä puutteesta ja kurjuudesta koko ankaran talven ajan. Kun aurinko alkoi taas paistaa lämpimästi, ankanpoikanen makasi suolla kaislikossa. Leivot lauloivat ja koitti jälleen kaunis kevät.

 

Sadun muut kerronnalliset elementit, rumuus, tuska/viha ja ankanpoikasen identiteettikriisi, läpikäyvät oman prosessinsa/sarjansa tukien tarinan opetusta, jännitettä ja teemaa. Ne näyttävät, miten hahmosta kehittyy persoona, esineistä motiiveja/symboleja, ja miten toistetusta viestistä tulee tarinan moraali/teema. Eri sarjojen kehitys voi olla erilainen kuin sääsarjalla. Toisten ankkojen viha ankanpoikasta kohtaan toistuu alussa hyvinkin samanlaisena: nokkimista, pois häätämistä ja pilkantekoa. Horwitz sanoo samanlaisuuden keräävän tarinaan sisäistä painetta ja johtavan lukijan haluamaan ratkaisua.

 

Tarinan avainkohtauksia ovat ne, joissa kaksi tai useampi sarja kerronnallisia elementtejä kohtaavat. Viimeinen, kuudes kohtaus on yksi tärkeimmistä avainkohtauksista. Siinä kohtaavat kaikki elementtisarjat: sää, rumuus, tuska/viha ja identiteetti. Kohtaus kertoo ankanpoikasen itsemurhayrityksestä. Se on hädin tuskin elossa keväällä, kun se näkee kolme joutsenta ja tekee päätöksen.

 

Lennän niiden, kuninkaallisten lintujen (identiteetti) luo ja ne lyövät minut kuoliaaksi (tuska/viha), koska minä, ruma lintu (rumuus), kehtaan lähestyä niitä. Mutta sillä ei ole väliä! Parempi että ne tappavat minut kuin että ankat näykkivät, kanat nokkivat ja hyljeksivät (tuska/viha) tai että kärsin enää talven kurjuudesta (sää).

 

Kohtauksen lopuksi eri sarjojen yhteen tuleminen tuo lukijalle helpotuksen, katharsiksen.

 

Se näki (vedessä) oman kuvansa, mutta se ei enää ollut kömpelö tummanharmaa lintu, ruma ja suloton (rumuus). Se oli joutsen (identiteetti)! Isot joutsenet uivat sen ympärillä ja hyväilivät sitä nokillaan (tuska/viha).

 

Horwitz painottaa, että kerronnallisten elementtisarjojen tulee liittyä teemaan. Ne kertovat jotain uutta hahmoista, juonesta tai teemasta. Muut mahdolliset elementit voivat olla ns. darlings, jotka kirjoittaja on ujuttanut tarinaan, koska hän pitää niistä. Kiva ei välttämättä ole tarinan kannalta sopiva.

 

H.C. Andersen suunnitteli ja toteutti Ruman ankanpoikasen (ja muidenkin satujensa) rakenteen mitä tarkimmin. Sen vuoksi sadut ovat helppolukuisia. Helppolukuisuus ei siis johdu siitä, että kirjoittaja kykenee suoltamaan tekstiä, vaan siitä, että hän osaa analysoida ja rakentaa sitä. Harva meistä osaa sen luonnostaan. Onneksi sitä voi opetella ja harjoitella, vaikka satujen avulla. Ruman tarinanpoikasen ei tarvitse olla viimeinen joutsenlaulu.

---

[1] Horwitz käyttää sadusta v. 1910 englanniksi käännettyä versiota, jota olen tähän suomentanut. Kyseisessä versiossa kerrotaan mm. miten metsästäjät ampuvat hanhet, joiden matkaan ankanpoikanen on juuri lähdössä. Samoin ankanpoikasen itsemurhayritys avainkohtauksessa on monissa käännösversioissa laimennettu. Horwitzin sanoin: Sadut ovat nykyisin niin pehmoja.

(Juttu julkaistu Kosmokynä-lehdessä 1/2020)