FLANEERAA LUOVUUTEEN


 

Minä halusin jo pienenä eläkkeelle. Aikuiset nauroivat sanoilleni. He eivät kysyneet mitä tarkoitin, enkä olisi tuolloin osannut sitä selittääkään. Olin nähnyt isoäitini, mamman, kävelevän verkkaisesti, hoitavan askareitaan kiireettömästi, poimivan pihalta kehäkukkia ja pöyhivän kimppua maljakossa, kunnes kukat asettuivat kauniisti. Sitten hän laittoi vaasin ruokapöydälle niin, että ikkunasta paistava auringonsäde tavoitti kehäkukkien oranssin hehkun. Aikuisena tajusin, mistä eläkeajatus kumpusi. Kaipasin mamman elämää. Elämää, jossa kukaan ei kertoisi, milloin minun piti tehdä mitäkin. Jossa minulla olisi aikaa poimia kukkia, silmää esteettisille yksityiskohdille – ja jossa saisin syödä mitä halusin (erityisesti perunan välttely muuten kuin muusina voisilmän kera tuntui olennaiselta). Myöhemmin löysin haaveelleni nimenkin: la dolce far niente, suloinen joutilaisuus.

 

Nykyisen tehokkuusajattelun, valkoisen kalenterin kammon, somemaailman vaatimusten ja ikuisten päivittämisraamien keskellä unohdamme hengittää, katsella ympärillemme ja vain olla. Olemme poistaneet luovuutta synnyttäviä tyhjiä hetkiä ja täyttäneet ne menoilla, äänillä, videoilla ja selfieiden napsimisella. Kävelylenkki tulee suorittaa kunnon kohotukseksi, ei nautinnon vuoksi. Älykello tai askelmittari mittaa liikunnan tavoitteellisuuden – ja syyllisyydenkin – tasoa. Lenkkikaveriksi voi ympätä nappikuulokkeista ääntä, jotta aika ei varmasti mene hukkaan. Sohvan pohjalle ei jäädä vapaapäivinäkään. Luppoajathan ovat erinomaista aikaa harrastaa ja kehittää itseään! Bonuksena niistä saa kivoja kuvia muille jaettavaksi. Jos otsarypyissä ja suupielen juonteissa näkyy stressin hiukkasta, ne voi fotoshopata pois katsojakokemusta häiritsemästä. Kissafiltterit toimivat aina.

 

Luovuus vaatii tilaa, aikaa miettiä ja antaa summittaisten ajatusten tulla ja mennä. Luovuus kätkeytyy joutilaisuuteen, jopa ikävystymiseen. Tyhjäkäyntiin tulisikin uppoutua hyvällä omallatunnolla, ja välillä suorastaan pyrkiä virikkeettömiin tilanteisiin. Ennen reissuun lähtöä on hyvä istahtaa matkalaukun päälle, jotta sielu kerkeää mukaan. Vanha kunnon hämärähyssy on erinomainen päivän rauhoittaja. Minä lähden usein metsään tai rannalle kävelylle kirjoitusrupeaman jälkeen. Koirani (R.I.P.) aikoinaan paheksui suuresti, kun pysähtelin tämän tästä tuhertamaan kynän ja vihkon kanssa, panemaan ideoita muistiin. Seisoskelu oli sen mielestä sallittua vain koirien viestintäpaikoilla: korkeiden ruohontupsujen luona, puunrunkojen ja lampputolppien juurella. Latasin kännykkään saneluohjelman, ja ulkoilumme muuttuivat kummallekin antoisiksi. Minä sain tyhjentää pääni kännykkään, koira sai lukea hajusanomia rauhassa. Välietapit vain kävelimme ja nautimme luonnosta.

 

Ottakaamme tehot irti joutilaisuudesta! (Jokin tuossa lauseessa meni nyt väärin…) Haahuile, hiihtele ja uiskentele. Lojuskele nurmikolla, kuuntele itseäsi ja tuijottele tyhjyyteen. Käyskentele päämäärättömästi ja ehdottomasti ilman teknisiä mittareita. Älä sano laiskottelevasi, vaan omi runoilija Charles Baudelairen lanseeraama käsite ja kutsu itseäsi flanööriksi (ransk. flâneur) tai flanöösiksi (flâneuse). Flaneeraa kotona ja puutarhassa! Pidä mieli avoinna ja vastaanota maailmaa eli kirjoitusmateriaalia, sillä todelliset flanöörit ovat kaunosieluja ja toteuttavat itseään taiteen keinoin.

 

Tie menestymiseen on määritellä menestys omin sanoin. Luulen, että mamma ymmärtäisi minua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TEMATIIKAN TAJU

EDITOINTI – OTA VAIN POIS TYLSÄT KOHDAT

MILLOIN KÄSIKIRJOITUS ON VALMIS?