Reunamerkintöjä

  Sanotaan, että tarina haluaa tulla kirjoitetuksi. Se voi olla intuitiivista kirjoittamista, tekstin suoltamista vahvan idean vallassa. Tällöin flow’kin iskee helpommin ja saattaa kantaa aina kässärin loppuun asti. Myös systemaattinen, tarkoin suunniteltu ja jopa allakoitu kirjoittaminen sisältää intuitiivista kirjoittamista. Vaikka puitteet ja tarina ovat selvät, kertomukseen hiipivät yksittäiset juonenkäänteet tai hahmon yllättävä käytös (henkilöt heittäytyvät joskus hyvin arvaamattomiksi) voivat kääntää tekstin uusille urille. Jos silloin pitää tiukasti kiinni suunnitelmasta, kirjoituksesta tuppaa tulemaan puisevaa.   Idea usein siivittää pitkälle, mutta jossain vaiheessa pitää suunnitellakin. Näin käy esimerkiksi silloin, kun teksti jumittaa. Silloin pitää vain keksiä, miten edistää juonta. Olin itse tukossa Kovalla kädellä -jännärini kanssa enkä tiennyt mitä tehdä. Pallottelin asiaa Tapani Baggen kanssa. Hän ehdotti tuhopolttoa. Kässäriin, luonnollisesti. Tutkailin...

    Kirjassani LUKKO SULAA – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle oli alun perin luku kirja- ja kustannusalan termeistä, joka jäi pois viimeisestä versiosta. Yleisön pyynnöstä tässä niitä termejä on alkaen aakkosellisesti editoinnista ja päättyen täyskustanteeseen.     EDITOINTI Editointi, muokkaus, hiominen, työstäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kirjoittaja tarkistaa lauserakenteita, vaihtaa hankalia lauseenvastikkeita sivulauseisiin, poistaa turhia sana- ja asiatoistoja, korjaa persoonapronominien viittaussuhteita, nitistää tilkesanoja, parantaa kuvausta, asettaa repliikkimerkinnät ja johtolauseet oikein ja niin edelleen.     Hän pyrkii myös korjaamaan tekstin rakennetta, jännitettä, dialogin sujuvuutta, tapahtumien loogisuutta ja hahmojen uskottavuutta. Hän tappaa kullannuppujaan oikealta ja vasemmalta ja ylipäätään koettaa luoda tekstistä ehjää luettavaa.    Ongelmana on, että kirjoittaja on yleensä omal...

  Mitä kirjoitan ohittuu lukijalta, jos en hallitse, miten kirjoitan. Aloittelijana kirjoitin aikoinaan kirjoituskurssilla tarinan, jonka teema oli minulle tärkeä. Muut kurssilaiset eivät kuitenkaan halunneet puhua teemasta, vaan siitä, miten ärsyttävästi korostin tekstissä itseäni ja mielipidettäni. He sanoivat, että oli vaikea erottaa kirjoittaja kertojaminästä. Opettavainen julistamiseni kansankynttilänä tyyliin ”valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa” ei sitten osoittautunut hyväksi vedoksi saada lukijoita kallistamaan korvaansa asialle. Ensimmäinen poisto oli siis egoni.   Minun tuli miettiä, mitä tahdoin tekstillä sillä sanoa. Miksi halusin kirjoittaa juuri siitä asiasta? Kun oma totuuteni täsmentyi (mutusta tuli tarkoin mietitty arvo, epämääräisestä tuntemuksesta punnittu mielipide), kaikki, mikä ei tukenut teemaa, poistui. Paatos ja jyrkät ilmaisut katosivat, julistava asenne häipyi, hahmot syventyivät samoin kuin juonikin. Pääosaan nousi se, miten saisin houku...