Reunamerkintöjä

  Mitä kirjoitan ohittuu lukijalta, jos en hallitse, miten kirjoitan. Aloittelijana kirjoitin aikoinaan kirjoituskurssilla tarinan, jonka teema oli minulle tärkeä. Muut kurssilaiset eivät kuitenkaan halunneet puhua teemasta, vaan siitä, miten ärsyttävästi korostin tekstissä itseäni ja mielipidettäni. He sanoivat, että oli vaikea erottaa kirjoittaja kertojaminästä. Opettavainen julistamiseni kansankynttilänä tyyliin ”valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa” ei sitten osoittautunut hyväksi vedoksi saada lukijoita kallistamaan korvaansa asialle. Ensimmäinen poisto oli siis egoni.   Minun tuli miettiä, mitä tahdoin tekstillä sillä sanoa. Miksi halusin kirjoittaa juuri siitä asiasta? Kun oma totuuteni täsmentyi (mutusta tuli tarkoin mietitty arvo, epämääräisestä tuntemuksesta punnittu mielipide), kaikki, mikä ei tukenut teemaa, poistui. Paatos ja jyrkät ilmaisut katosivat, julistava asenne häipyi, hahmot syventyivät samoin kuin juonikin. Pääosaan nousi se, miten saisin houku...