Reunamerkintöjä

    Muutama vuosi sitten eräs novellini julkaistiin lehdessä vain parin sanan muutoksella. Olin kauhistunut ja pettynyt. Tiesin olevani sokea tekstilleni. Se oli toki mukiinmenevä, jopa hyvä (olihan se hyväksytty julkaistavaksi), mutta ei täydellinen. Olin odottanut ammatti-ihmisen arviota. Hän näkisi tekstin etäältä, osaisi poimia siihen piiloutuneet vihjeet teeman vahvistamiseksi, tekisi kehitysehdotuksia tarinan syventämiseksi ja tiivistämiseksi, kyseenalaistaisi mahdollisia puutteita rakenteessa, juonen logiikassa ja hahmojen uskottavuudessa. Mitään tällaista ei tapahtunut. Vain kaksi sanaa korvattiin synonyymillä, mentiin pinnallisella kielihuollolla.   Kustannustoimitus parantaa tekstiä nostamalla esiin sen potentiaalia. Sen, mille kirjoittaja tekstiä pitkään puurrettuaan on jo sokea. Editointi on olennainen osa kirjoittamista, ei pakollinen paha. Kustilla ja kirjailijalla on sama tavoite: tehdä tekstistä paras mahdollinen.   Hyvä kusti-kirjailijasuhde on tasavertainen. He ovat k